Uudenvuoden lupaus

Joskus niitä on tullut tehtyä, toisina vuosina taas ei. Vuonna 2014 lupaan palata ruotuun syömisteni kanssa, raskausaikana on tullut syötyä mitä mieli on tehnyt ja sen kyllä huomaa. Lupaan ottaa taas käyttöön joka-aamuiset smoothiet, ne sisältävät vaihtelevasti marjoa, hedelmiä, mehua tai luonnonjogurttia, pähkinöitä ja siemeniä, ja niillä pärjää helposti pitkälle päivään eikä tule sitkuteltua pelkän kahvin voimin tai sorruttua mässäämään jollain epäterveellisellä.

FOT406F

Lupaan jättää punaisen lihan (paitsi miehen metsästämä riista) ruokavaliosta taas kokonaan pois ja syödä kalaa ja kanaakin vain kerran pari viikossa.

Lisään entisestään kasviksia ja hedelmiä ruokavaliooni ja juon riittävästi vettä (I <3 Sodastream) Herkutteluun vaihdan karkit, suklaat ja jäätelöt kuivattuihin hedelmiin, pähkinöihin ja popcorniin.

FOT18CE

 

Yritän entistä tarkemmin syödä mahdollisimman puhtaasti ja luonnonmukaisesti Suomessa tuotettua ruokaa. Meidän läheltä löytyy lähituottajien yhteinen ruokatori, josta saa ostaa ilman enempiä välikäsiä kaikkea mahdollista. En ole vielä ehtinyt siellä käymään mutta aion hyödyntää Kotipiirin palveluja jatkossa S-marketia enemmän.

FOTD057

 

Näillä mennään vuonna 2014. 🙂 Hyvää uutta vuotta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

91 − 83 =